perjantai 27. lokakuuta 2017

se on muttura.

Viimeinen Ken saapui jo ajat sitten mutta koska tilasin hänet kahden muun Kenin kanssa niin odotin että saisin ne samaan postaukseen. Amazon kuitenkin ilmoitti että joutuvat peruuttamaan kyseisen tilauksen loput miehet kun ei niitä ole vielä saatavilla joten tässä tällä erää viimeinen Ken. 
Tämä kyseinen Ken eli #13 distressed denim on ehkä eniten keskustelua aiheuttanut tukevarakenteinen mies nuttura eli muttura Ken. 
Tämä Ken on varmasti komein uusista miehistä vaikkakin tällä on ne samat viat kuin muillakin uusille Keneillä eli tönkkökädet ja muovinen tukka. Mutta tykkään silti tästä.
Tämä Ken oli sen verran inspiroiva että päätin opetella ompelemaan pillifarkut näille broad Keneille kun vain yhdellä niistä on pitkät housut ja se ei sitten mulle saapunut. Ostan sen myöhemmin.

Mainittakoon vielä että uusi muttura Ken sai nimekseen Meeko, siinä missä muut miehet on vielä nimeämättä.

torstai 19. lokakuuta 2017

kolme koota.

Tilasin itselleni jenkkien amazonilta kolme uutta Keniä,
Kenhän koki muodon muutoksen tänä vuonna ja olen ollut kovin innoissani tästä. Nämä tilaaminen miehet ovat ruumiinrakenteeltaaan uusia broad ja slim nukkeja.

Nuket ovat #8 Camo comeback (broad), #9 Plaid on point (slim) ja #11 Hyped on stripes (slim).
Siinä missä näissä on paljon hyvää, on niissä myös hieman huomautettavaa ja koska olen valittaja eli rehellinen persoona aion kertoa myös Kenien huonot puolet. Eli:

Kasvomuotit, on kivaa että Ken sai uusia kasvomuotteja useamman kerralla mutta tylsää että näidet hiukset ovat edelleen valettu tuohon päähän kiinni. Toinen huomion arvoinen seikka on se että tuon tummaihoisen kaverin pää on liian suuri sen kehoon kun taas tuon broad malibu 01 Kenin pää on aika pieni. Lisäksi mattelin lanseeraama wonky eye eli väärä silmäisyys on Kenienkin tauti, tuolla omalla tummaihoisella on hieman karsastavat silmät mutta tuo kasvomuotti tekee sen että, hyviä silmiä on varmasti vaikea löytää.

Vaatteet, kuten ihmistenkin vaatteissa hinta nousee ja laatu huononee pätee myös Barbien sekä Kenien vaatteisiin. Ja toisaalta kun Ken nyt sai uusia vartalotyyppejä niin tarjoaako Mattel meille jatkossa uusille vartaloille vaatteita vai onko ne itse ommeltava. Huomasin nimittäin että noista broad Keneistä vain yhdellä on pitkät housut.

Ja sitten nuo puhutut vartalotyypit, ei noissa varsinaisesti ole mitään vikaa mutta miksi Kenin pitää seisoa tumput suorina ja miksi tuon slimin pitää olla normaalia lyhyempi?

Vaikka tässä valitinkin niin olen onnellinen ja innoissani uusista Keneistä, ehkä täytyy ostaa toinen plaid on point jos löydän sellaisen paremmilla silmillä mutta näillä mennään.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

pala violettia taivasta.

Vaikka oonkin tilaillut Kenejä ja ollut ihan innoissani näistä uusista miehistä, en oo unohtanut tyttöjäkään. 

Innoissani onnistuneesta kierrätys reroottauksesta, päätin tehdä saman uudelleen.
Kaivelin esiin kaksi nukkea josta toinen sai luopua tukastaan toisen hyväksi, violetti tukkainen nukke on Brb endless hair kingdom-nukke joita miulla on kaksi ja toinen on Brb sparkle style salon brunetti eli Teresa, jolla oli upea tukka mutta kamala liimapää.
Näihin reroottauksiin liittyy aina tausta tarinoita liittyen keijunukkeihin ja niihen kauniisiin värillisiin hiuksiin mutta ehkä kerron ne myöhemmin.
 Ja tältä nukke näytti valmiina. Opin  tän roottauksen yhteyssä taas paljon asioita: 1.) vähemmällä tukalla saa pään täyteen 2.) jos ei osaa leikata hiuksia, kannattaa leikellä reroottavat hiukset sopiviksi.
Itse en tehnyt tuota jälkimmäistä ja nyt mietin pitäiskö nukke rootata uudelleen kun en oo tyytyväinen sen huonosti lyhennettyyn tukkaan.
Tämä oli kolmas onnistunut reroottaus jonka tein. Olen tyytyväinen ja ettinyt jo kolme uutta neitoa, jotka saavat uudet kutrit.

Sitten olisi esittely vuorossa aliexpressiin tekemäni tilaus.
Pyörin kyseisellä nettisivulla etsimässä kaikkea aivan muuta kun päädyin kurkkaamaan luottokauppaani josko mitään uutta olisi tullut. Uutta oli kyllä paljonkin mutta päätin tilata vain nämä kaksi mekkoa ja yhdet kengät.
Eli farmarinuken saappaat, nuo sopii curvy-nukeille eli oikein tervetulleet eikä nuo oikeesti niin kumppareilta näytä. Kuvassa on lisäksi Kenin synttäri vaatepaketin kutsu, paketti ja koru.

tiistai 17. lokakuuta 2017

vihdoinkin.

Löysin ebaysta Kenin jota oon kauan himoinnut, mies jota pyörittelin Berliinin kirpparilla ja nyt vasta sain omakseni.
Kyseinen Ken on Barbie ja eläinsaaren prinsessa-elokuvan muusikko kaksonen, eli Jeremy tai Ian. Kasvomuottina hänellä on Ken orient-muotti, jokaoli alun perin käytössä Intialaisella Kenillä mutta leikkilinjaan sillä tehtin kaksi nukkea tämä ja Ken royal prince, joka ei liity elokuviin. Näitä nukkeja tulee harvemmin vastaan mutta komea kaveri, en laittaisi pahakseni jossa Mattel käyttäisi tätä muottia fashionista Keneissä joskus tulevaisuudessa.
Tässä Ken, tai oikeastaan päädyin nimeen Ian vielä "siviili" vaatteissa ja pestynä, jouduin myös kokeilemaan hieman uudelleen maalamista sillä nukella on ruskeat kohdat silmän ja kulmakarvan välissä, näistä toinen oli huomattavasti suurempi ja kun yritin sitä hieman poistaa pyyhkäisin nukelta osan silmäluomea. Näppärä kaivoin esiin stabilot ja piirsin uuden luomen, ei mikään kestävin vaihtoehto ehkä mutta oikein toimiva.
Toinen ebay ostos oli tämä vaatepakkaus, jota myös pyörittelin Berliinissä mutta jätin ostamatta. Nyt sain löysin sen siedettävällä hinnalla joten päätin ostaa pois kun noita Kenejä tulee koko ajan uusia.
Asupakkaus sisälsi: kaksi paitaa, housut, neuletakin, kellon, kengät, paketin, kutsun ja kaulakorun Barbielle. Kyseinen pakkaus on syntymäpäivä juhla-setti ja muutama huomauttamisen arvoinen asia tässä on... Vaatteet on tosi kivan näköiset mutta musta kauluspaita on kovaa samettimaista kangasta, tuo harmaa paita on vähän mit'vit ja valitettavasti neuletakki on hailakka väreiltään sekä hieman huonosti istuva. Mutta ei hätää se saattaa käydä paremmin broad-Keneille.