torstai 30. kesäkuuta 2016

juhlamekkoja, tummaa pintaa ja ideoita.

Yhtenä iltana ebayta kiertäessäni löysin sieltä myyjän joka myi Barbien kolmea juhlamekkoa, huuto oli juuri lopullaan eikä siinä ollut yhtään bidiä, joten ajattelin kokeilla josko voittaisin ne.
Ja niinhän siinä kävi että voitin mekot omakseni, mikä oli ihan huippu juttu sillä olen himoinnut tuota persikanväristä mekkoa jo jonkun aikaa. Muut mekot tuli kuin plussana mutta ne on tosin kivan näköisiä joten en valita. Keskimmäinen mekko on kolmen asun Barbie masquerade/Cutie birthday party-pakkauksesta ja kolmas on uudempia complete look mekkoja. Yhteensä nää mekot ei olleet kovin kalliita mutta kalliit silti.

Toinen löytö eli löydöt on eiliseltä kirpparikierrokselta.
Ensin huomasin tuon muksun mutta laitoin sen vielä pois, sitten tajusin että pöydässä oli myynnissä myös tuo fashionistas swappin' styles wave 1 artsy eli Nikki, joka olisi alastomana sillä hinnalla jäänytkin siihen mutta omissa vaatteissa ja asusteissaan ostin sen pois. Nukelta puuttuu ainoastaan kaulakoru. Päätin sitten napata tuon muksunkin mukaan kun huomasin sillä olevan suu kiinni ja se oli kivan tummaihoinen. Kotona vasta tajusin ettei se olekkaan Chelsean ystävä vaan Kellyn ystävä eli kokoa pienempi ja kantaa nimeä Kenzie.
Tässä nuken mekko ja asusteet, nuo hapsusaappaat on olleet himolistalla jo pidemmän aikaa, nyt ne sitten sain.

Ja hapsusaappaista puheen ollen:
Mietin että pitäiskö muuttaa nää toiset rock'n'royals Zian go go-bootsit hapsukkaiksi kun kaikki materiaalit ois jo?

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

uudet juuret.

Kun nukkeilee niin sitten hetkittäin tulee sellanen haluan haastaa itteeni tunne, niin tein nytkin. Oon kyllä miettiny että osaisinko rerootata nukkea ja muutamien youtube videoiden jälkeen uskaltauduin kokeilemaan.
Uhrikseni valitsin Saksasta tilaamani fashionistas Barbien, jonka ylitse pursuava liimapää alkoi vaan ärsyttää.
Ensiksi siis kiskoin nukelta tukan irti ja tyhjensin pään liimasta sekä tukan jäämistä.
Sitten valitsin uuden tukan, valikoimani oli tosi heikko ja päätin käyttää tätä hot pinkkiä karvaa joka on alunperin ollut halpa hiuslisäke. Mutta väliäkö hällä muovia se oli se alkuperäinenkin tukka.
Tein aluksi osasta tukkaa valmiita solmuja joita sitten neulalla vetelin nuken päähän.
Tajusin jossain vaiheessa tehneeni osasta hiusplugeista liian paksuja ja päätin jättää tämän reroottauksen vain osittaiseksi.
Tässä nukke sitten "valmiina" eli rootattuna. Hänellä on siis tukkaa vain hiusrajan ympäri ja muutama sisempi kohta ettei tule kaljuja kohtia, se kuitenkin näyttää tuuhealta koska ne hiustupot eli plugit oli niin paksuja.

Tein tämän pään kanssa kaikki mahdolliset virheet, joita voi vain tehdä: 
1. tein liian paksuja hiustuppoja
2. onnistuin värjäämään nuken naamaa tuolla kuidulla
3. sain nuken pään repeämään liian paksujen hiustuppojen vuoksi
4. leikkasin hiukset ihan liian lyhyeksi kun sain reroottauksen valmiiksi
5. en meinannut millään saada tukkaa pysymään alhaalla,
edes neljän kiehuva vesi käsittelyn jälkeen

Kaiken kaikkeaan kuitenkin ihan onnistunut reroottaus ja vahingoistaan voi vain oppia. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen karvalla tehty reroottaus. Kuitenkin innostuin tästä ja pari päätä on jo ajeltuna että voin kokeilla lisää :) Ens kerran voisin kokeilla reroottaus-työkalulla tehtyä uudelleen istutusta.

Tässä vielä koko komeus, uudella vartalolla ja puettuna.

f* me I'm famous.

Törmäsin tällaiseen kuvaan internetin ihmeellisessä maailmassa ja sehän oli pakko jakaa täällä.
Ilmeisesti tää liittyy jollain tavalla Kanye West:n ja hän musiikkivideoonsa mutta koska en erityisemmin ollut kiinnostunut :D niin laitan linkin tähän alle:
Linkki

tiistai 28. kesäkuuta 2016

rock me.

Kuten jo mainitsin hongkongissa oli leluale ja siellä nuo Barbie rock'n'royals co-star nuket hyvässä tarjouksessa. Ensimmäisellä kerralla siellä käydessäni ostin Raynan ja Zia jäi hieman mieleen kummittelemaan. Eilen kun oli muutakin tarvetta mennä sinnepäin kävin sitten ostamassa pois tuon Zian.
Ne jotka on täällä useemmin käyneet blogiani lukemassa tietävät että omistan jo yhden Zia-nuken ja oli oikein onnellinen sen saadessani. Sinäänsä nukessa ei siis ole mitään uutta esiteltävää mutta tämän nuken varalle mulla onkin suunnitelmia...;)
Tää nukke sai jo luovuttaa vartalonsa toiselle ja pää odottaa hiusten pesua. Nuken hiuksissa on ihan uskomaton määrä geelia mutta sen saa hoidettua vedellä. :)

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

vähän paljon.

Aina sitä lueskelee muiden blogeja ja katsetee kun toiset tekee paljo nukkelöytöjä kirppareilta, täällä ei niin tapahdu. Siksi olinkin positiivisesti yllätynyt tiistaina kun löysin jopa kaksi nukkea kirpparilta.
Elikkäs kirpparilta löytyi tuhkimo kropan luovuttajaksi sekä Barbie I can be fashion designer, tällä nukelle oli omat vaatteet ja kengät mutta tabletti, sakset ja neulatyyny olivat kadonneet matkalla.
Hongkongista löytyi lelualesta tuo Barbie Rock'n'Royals-leffan co-star nukke Rayna.
Lisäksi löytyi pussillinen nukkekodin huonekaluja jotka annoin äitille, sieltä kuitenkin ongin omiin tarpeisiini tarjottimen sekä pari kannua.

Nuo nuket ei suuria tunteita herätä kukaan ja lähinnä vaatteiden/kroppien takia ne ostin, toisaalta ketään en olis ostanut jo niistä ois pyydetty liikaa :)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

arvostelu: dress your doll.

Kuten kerroin jo, uteliaisuuteni sai vallan Virossa ja ostin dress your doll-nimisen yhtiön nukenvaatearkin. Tarkemmin kerrottuna kyseinen arkki on nimeltään Mix 'n match top red&blue, tähän saman m'nm-sarjaan kuuluu tämän topin lisäksi tietenkin bottoms ja accessories.
 
Tässä pakkauksessa oli mielestäni sopivasti vaatekappaleita siihen nähden että hintaa tällä setillä on 7,50e, se tuntuu isolle hinnalla setistä jossa on vain huiveja, laukkuja sekä pari vyötä.
Tältä setti näyttää tarkemmin katseltuna. Neulepaita, tähtihame, USA-toppi, farkkutakki ja arkkuriasia. Ihan oikeasti en tiennyt mikä vaatekappale tuo ankkurijuttu on ennenkuin puin sen nukelle ja selvisi että se on mekko. Ajattelin sen olevan toppi.

Suurin huolenaiheeni oli se että miten nämä istuvat Barbielle, dress your dollin omat nuket on hieman Barbeja isompia ja siksi ajattelin että nämä saattaisivat olla löysiä. Sitten tulin siihen tulokseen että onhan mulla toi Curvy Barbie, jolla saa vaatteita jos nämä eivät muille istu.

Sitten tuumasta toimeen ensin leikkailin palaset irti, kangas on ohutta trikoota ja hyvin helppoa leikata kun on hyvät sakset.

Ohjeista pakko mainita että mukana olevat englanninkieliset ohjeet on todella helpot tajuta, koska ne on lyhyesti: leikkaa, taita, ompele ja pue.

Vaatteissa on selkeät saumat kuvio puolella, joita pitkin ommella. Tässä oli sellainen ongelma että kun kankaan kääntää itsensä kanssa niin ommelviivat katoaa kankaan väreihin. :/

Siitä ompelijana annan negatiivista palautetta että vaatteissa ei ole käänteitä eikä kangas ole tarpeeksi iso ja vaatteiden välit suuret että käänteet ja huolittelut voisi vaatteisiin ommella. Muutamaan vaatteesen sentään sain ne tehtyä.

Happy-paita ja tähtihame:
Molemmat istuu yllättävän hyvin, paidoissa vähän nuo hihat taipuu sisäänpäin mutta väliäkö hällä. Hameen alareunaan ompelin käänteen ja oon tyytyväinen tulokseen.

Farkkutakki ja Usan lippu-toppi:
Yleisesti ottaen nämä kaksi on huonoimmat tässä setissä. Molemmat istuvat aika huonosti, toisaalta kivana lisänä nuo ovat.

Ankkurimekko:
Tää oli oikeasti mulle mysteeri, kuvittelin että tää on toppi. Isohko toppi mutta toisaalta ajattelin että tästä saa Kenille kivan topin jos on Barbielle iso. Kivan näkönen tää kuitenkin on, ois ollu kiva noihin olkaimiin saada käänteet mutta noh, kaikkea ei voi saada.

Yhteenvetona, en kadu että ostin tämän setin. Oli hauskaa ommella nää ja nyt kun ne on valmiit niin keksin kyllä tapoja joilla näitä voisi muokkailla vielä kivemmiksi. Toivoisin että näihin olisi saanut ommeltua ne käänteet niin ei olisi pelkoa että kankaaseen alkaa tulla pakoja.

Arvosana: 8-

tiistai 21. kesäkuuta 2016

maailmassa monta on ihmeellistä Aasiaa.

Lauantaina käytiin pyörimässä Joensuussa ja sen kirppiksillä. Kuitenkaan mitään ei lähtenyt mukaan, tosin mitään ei ollut tarjollakaan. Ostin kyllä paketin sukkia h&m:stä mutta ihan omaan käyttöön. 

Joensuusn prismassa pyörittelin Barbie friends tai basic Lea-nukkea, jätin sen kuitenkin sinne mutta se jäi mieleen niin pahasti pyörimään että sunnuntaina oli pakko käydä kyseinen nukke ostamassa. 
Tässä nukessa aasialaisten piirteiden lisäksi viehätti tuo ajaton mekko sekä mustat asusteet. Itse nukkehan on ihan perus ja samanlainen kuin Tallinnasta ostamani Glitz-sarjan Lea/Kayla kasvoinen neito.
Kumpikin näistä nukeista on liimapäinen mutta haitanneeko tuo kun kyseessä on low-bugdet nukke. Joita nämä ei Suomessa ole... anycase, On ihastuttavaa että näissä basic/city/chic/glitz-nukeissa on mukana nykyään tämä kaunis aasialaistyttönen.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

bisnesnainen ja kaksoistytöt.

Ennen  Viron matkaa bidasin kahta nukkea ebayssa ja unohdin ne ihan kokonaan matkalla. Kuitenkin onneksi toisen voitin ja toisen hävisin.
Voittamani nukke on Barbie entrepreneurs eli yrittäjä nukke.
Nukella on ihastuttavan mekon lisäksi mukanaan kengät, 2 laukkua, korvikset, kaulakoru, älypuhelin ja tabletti.
Tänään kävin nopsasti kirpparilla kun kävelin kaupungin läpi. Mukaan tarttui kaksi Barbien pikkusiskoa Chelseata, en ole koskaan tuntenut mitään vetoa näihin mutta nyt se tuli jostain. Tarjolla olisi ollut kolmas vaatettu mutta päädyin näihin sillä se kolmas oli liimapää enkä sitten kehdannut alkaa sitä riisua siinä myyjän silmän alla. Päätin antaa näille nimeksi Chelsea ja Cherry... Olen muutenkin käynyt hienoja nimikeskusteluja instagramissa erään toisen nukkekerääjän kanssa.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

kellä on tuommonen vihreä khaki?

Kuten jo oon kertonu niin miulla on tapana himoita niitä nukkeja, joita ei enää meinaa löytää koska tajuan liian myöhään että ne oiskin kivoja. Berliinissä alkuvuodesta pyörittelin Barbie Style resort-sarjan Summeria mutta koska sillä oli liimapää jätin sen ostamatta vaikka muut sarjan nuket (Barbie ja Grace) ostinkin.

Nyt sitten aloin miettiä kuinka kiva tuo Summer oiskin omistaa, varsinkin kun sillä on ihanan kamalat salihousut ja kiva käsistä nivelletty kroppa.

Nukkefoorumin innoittamana päädyin käymään toys'r'usin sivuilla ja sieltä bongasin kyseisen nuken -54% alennuksella, kaiken lisäksi postarit oli ilmaiset joten eikun tilaamaan. 
 Eilen illalla nuken hain postista ja heti piti kuvailla.
Nukella on siis mukanaan uikkari, rannekoru, arskat, pyyhe, laukku, sandaalit ja nuo pöksyt. Mielestäni on hassua että tällä nukella on näin vähän vaatekappaleita kun toisilla nukeilla oli uikkarin päälle paita ja hame/shortsit. Ehkä tuo pyyhe korvaa paidan tjtn.

Toinen esiteltävä asia on nukkefoorumilta ostamani vaatekasa.
Käyttövaatteet on aina tervetulleita ja nämä on niitä :)

lauantai 11. kesäkuuta 2016

voi ei, Mattel!

Kuten jo oon kertonut niin ostelin Tallinnasta puolen tusinaa Barbien toppeja, kotona niitä paketeista purkaessa huomasin tällaisen jutun.
Ei siis tässä ole muuta ihmeellistä kuin se että toppi on ehkä hieman pelottavan ylhäällä paketissa. Kun käänsin pakkauksen huomasin että miksi.
Topin toinen olkain on pakkausvaiheessa jäänyt vaaleanpunaisen henkarijutun väliin ja tuloksena on se että..
Olkain on osittain poikki, eikä sitä oikein saa edes korjattua. Tästä en nyt niin suivaantuneena vaan ihan kokeilun vuoksi kirjoitin Mattelille reklamaation ja kuinkas ollakkaan sieltä tarjottiin, sanoisinko että aika suuri korvaus tämän vuoksi,

Kannatti siis valittaa vaikka ei tuo ylitse pääsemätön ongelma olekkaan.

torstai 9. kesäkuuta 2016

täyskatsaus.

Kuten jo hieman vilautinkin niin kävin Tallinnassa ja mukaan tarttui yhtä sun toista.
Jo aiemmin Tallinnassa käydessäni himoitsin dress your doll-merkkisiä nukenvaate arkkeja, joista saa itse ommella nukelleen asun. Pitkän pyörittelyn jälkeen päädyin tähän arkkiin, ehkä ankkuritoppi ja tähtihame oli ne kaksi jotka veivät mukanaan.
Lisäksi tuli ostettua muutamia valmisvaatteita. Kaksi alavasemmalla ovat pixy punk zombie-nuken vaatteita mutta muut ovat ehtaa Mattelia.
Koko Pixy Punk Zombie Boutique-nukke näytti tältä, kaikkine lisävaatteineen.
Ja nuo maiharit <3... sopii muuten myös Barbeille.
Vaatteiden kanssa on vähän niin ja näin mutta pitänee kokeilla lisää, ja jos ei meinaa istua niin aina on ompelutaitoa.
Tallinnan paristakin kaupasta bongasin uusia mekkoja mutta sitten yhdestä ostin ne melkein kaikki. Puistokuvioinen mekko on vanhempaa sarjaa mutta se on ollut "ehkä ostan"-listalla ja koska vain yhden näin niin päätin sen ostaa.
Aina tuntuu että miun nukeilla on hirveen vähän yläosia, voi myös johtua siitä että Barbejen asut on aika usein haalareita (joissa on siis paita ja hame kiinni toisissaan). Joten nyt päätin ostaa vain toppeja, tosin luulen että osaa tuunailen... toi peplum-helma ei oikein innosta.
Tässä kaikki kuusi nukkea, tytöt uudelleen puettuina. Ja ikävä kyllä, kaikki naisnuket jotka ostin oli liimapäitä. Miksei Mattel jo voi luovuttaa niiden suhteen? Pakko vaan elää sen asian kanssa.