maanantai 25. tammikuuta 2016

saako tästä enää (huone)kalua?

Olen nukkekerääjä/-harrastaja ja osaan hyväksyä sen tosi asian että Barbie on maailman tunnetuin muovinainen. Kuitenkin tässä keräilyssä on pari asiaa jotka ärsyttää, ne ovat pinkkeys ja muovisuus.

Barbien huonekalut tms ovat kovin ihastuttavia mutta ne on melkein poikkeuksetta pinkkejä tai pinkki/joku muu väri yhdistelmiä. Toki pinkkiä saa ja pitää olla jokaisen elämässä mutta en vain osaa ajatella että Barbie, parikymppinen nuori nainen eläisin pinkin, vaaleanpunaisen, B-kirjainten ja oman silhuettinsa ympäröimänä. Ilman vahvaa lääkitystä...

Onneksi huonekaluja voi muokata maalilla ja kankailla, itse en ole vielä maaleihin tarttunut mutta kankaisiin kyllä. Nyt näytänkin pari muokkaamaani nukketalon juttua.

Toissa vuonna ostin ekotorilta Ikean nukketalo huonekalusetin sohvan, joka yllätys yllätys oli vaaleanpunainen. 
Aikansa annoin sohvan olla alkuperäisessa asussaan ennenkuin aloin suureen urakkaan ja ompelin sohvaan uuden päällisen.
Valitsin sohvapäälliseksi töistä kuljettamani vakosamettimaisen kankaan jota oli reilu pala ja jollain tavalla ehkä itsekin himoitsen tuollaista sohvaa.
Ompelin päällisen lisäksi sohvaan ylimääräisen irrallisen istuin osan ja stailasin sen sävyyn sopivilla pikku tyynyillä. Täytyy sanoa että itse olin tosi tyytyväinen lopputulokseen.

Ostin viime viikolla Barbien sohvan ja sekin joutui syynäyksen alle... ompelenko siihen päällisen?
Päätin että kyllä. Eilen sitten etsin kankaita jotka voisi sopia tähän sohvaan.
Sohvan mukana tullut retropeitto pakotti siihen että sohvan kankaan on oltava retroa... Tosin eipä mulle muita kankaita kai olekkaan :D.
Loppujen lopuksi valitsin näistä kankaista tuon ruskeapohjaisen 60-70-lukuisen teryleeni eli crimplene kankaan, koska sohvan hopeiset osat henkii samaa aikaa.
Ja tältä se sitten näyttää valmiina. Muutamia ompelullisia ongelmakohtia tuossa on mutta ei niitä sitten edes huomaa kun siinä on nuket päällä.

lauantai 23. tammikuuta 2016

paljon asiaa.

Mistähän sitä oikein alottaisi? Oon nyt tehny muutaman nukkehankinnan, en nukkeja mutta tavaraa nukeille. Silmällä pitäen sitä että sovittiin että kuvaillaan kunhan Elsa on taas täälläpäin.

Ihan ensimmäisenä voitin ebayn huudon jo ennen Berliinin matkaa ja sain voittoni alkuviikosta kotiin.
Oli ihan pakko sortua ostamaan pieni tupakkiaski nukeille.

Toisen nukkeostoksen tein Prismasta eilen.
Jo silloin kun julkaistiin nämä huonekalut himoitsin ja päätin tän sohvan hankkivani. Näitä tuli myyntiin ennen joulua Lidliin mutta en sieltä tätä käynyt ostamassa ja joulun jälkeen kun nämä oli siellä alessa ajattelin että ostan tän sitten Berliinistä.
Siellä näitä ei kuitenkaan ollut joten päätin nyt kun nämä oli prismassa puoleen hintaan ostaa sen pois mieltä vaivaamasta. Yllätyin siitä että tämä onkin ihan hyvän kokoinen eikä räpellys.

Tiistaina sain yllätyslahjan kaveriltani, joka oli kaivellut koruvarastojaan.
Paljon kaikkea ihastuttavaa josta voi tehdä nukeille koruja tai sisustusjuttuja.

Torstaina innostuin ompelemaan, riipaisin omasta t-paidastani hihan irti ja ompelin toisesta hihasta Kentsuille paidan.
Jos mulla on minion t-paita niin Kenilläkin pitää olla. :D

Sellaisia viime viikon juttuja, tein myös päätöksen jo heti matkan jälkeen että alotan nukettoman 2 kuukautisen, koitan keskittyä askartelemaan ja ompelemaan nukeille sen sijaan että haalisin lisää ja lisää nukkeja. Toki jos kohdalle osuu "pakko saada" juttuja niin ne voi ostaa. Toisaalta jostain luin että jollakin nukkekerääjällä on kuukausittainen "nukkeraha"... Ihan hyvältä kuulostava idea sekin ;)

maanantai 18. tammikuuta 2016

klooni pelasti elämäni.

Ostin Saksasta ihanat prinsessa nuket mutta ongelma on se että en lainkaan pidä nukeista joilla on kiinteitä vaatteita kuten näillä kahdella. Uikkarit vielä menisi mutta korsetti... Ei.

Kaiken muun hyvän lisäksi mattel harrastaa sitä että nämä aina vaatetetut nuket, joilla on kivat kasvot ja erikoiset hiukset omaavat aina niitä harvinaisempia ihovärejä. Tässä tapauksessa leikkilinjan kaikista vaalein, joita ei ihan joka oksalla kasva. Tässä otinkin avukseni kloonileidit.

Ystäväni tuli Helsingistä tänne ja pyysin häntä tuomaan mukanaa pari Tigerin nukkea, jollaiselta jo aiemmin sain kropan eräälle nukelleni.
Tämä nukke on nimeltään Maria ja hän on mitä ilmeisemmin aiemmin ostamani Lisan ystävä. Sen verran olin viisaampi että sanoin ystävälleni että ei osta nukkea jolla musta takki, ettei tarvitse näitäkin nukkeja basironissa kylvettää.
Tässä neitokaiset uudelleen vartaloituna/päätettyinä (miten taipuu pää kun joku uudelleen päätetään?). Nuo kloonien vaatteet on kyllä kauheita... kuka normaali ihminen yhdistäisi vaalean punaista, keltaista ja vaalean sinistä? No, vaatteet voi aina vaihtaa.
Tänään otin luonnonvalossa vielä kuvan koska se paljastaa eniten. Violetti tukkaisen nuken vartalon ja pään välillä on tosi pieni sävy ero mutta se ei haittaa. Jos löydän vaaleita fashionistas/style nukkeja niin vaihdan sitten parempaan. Nyt oon tyytyväinen näihin :)

lauantai 16. tammikuuta 2016

meine damen und herren

Vilautin jo hieman mitä Berliinistä ostin mutta nyt puran paketit ja esittelen tarkemmin, myös ne jotka ei olleet paketeissa.

Kuten jo kerroin stalkkasin ennen matkaa instagramissa erästä Saksalaista nukkekerääjää, joten tiesin jo muutamista tarjouksista ja hieman myös valikoimasta Saksassa. Mutta kuten arvata saattaa kaikkialla Saksassa ei ole samat valikoimat ja ainakin Berliinissä ne olivat aika huonot. Vaikka en valita, sain melkein kaiken sen mitä lähdin ostamaan ja ennemmänkin.

Tietenkin myös googlailin lelukauppoja Berliinin alueella ja lähettein matkaseuralleni shäköpostiviestejä pari viikkoa että osuuko tämä ja tuo meidän reitille, voidaanko käydä..? Onnekseni seuralaiseni katsoi paikat niin että aika moneen lelukauppaan ja tavarataloon osuttiin.

Mitä sitten ostin.
 Realissa oli suuret alet, joten sieltä tarttui matkaan Glam vacation/resort Barbie ja Grace.
Samoin kuin Glam night Teresa ja Neko. Himoitsin kyllä Resort sarjan Summeria ja Glam night Barbieta mutta liimapäiden takia jäten ne ostamatta.
 Glam nightin pikkutavarat, tuo valkoinen on huulipuna vaikka siitä tulee mieleen jotain muutakin.
Realissa oli tarjouksessa myös nämä uutuus nuket Barbie endless hair kindom princess ja candy fashion princess.
Toys'r'us ja muut lelukaupat osottautuivat hudeiksi kun yritin fashionistoja etsiä mutta onneksi Karlstadista löysin tämä uutuus herran eli fashionista Stevenin.
Vasemman puoleisen nuken eli Raquellen löysin Humana-kirppikseltä alastomana. Samaisella kirppiksellä olisi ollut Barbie ja timanttilinna elokuvan musiikkimies mutta sen edellinen omista oli laittanut sille kynsilakkaa silmiin ja näin ollen jätin tuon kuuden euron herran sinne.
Kuvassa olevat Barbien yksittäiset muotivaatteet 2 hametta ja sininen paita löytyi ostoskeskuksesta ja t-paidat toys'r'usista. Valkoiset t-paidat ovat Saksalaiset suunnittelijan Guido Maria Kretschmerin suunnittelemia.

Kun kaupoissa pyörii päätyy tekemään heräteostoksia ja itsekin muutamaan sellaiseen sorruin.
Tk maxxista löytyi Barbien polkupyörä, sen pakkaus oli rikki ja sain sen edullisesti. Harmittaa vain näin jälkeenpäin etten ostanu toistakin.
Saksa on Steffi loven kotimaa ja Steffi tuotteita löytyy siellä halvalla. Itse ostin nämä kaksi kenkäpakettia mytoysista.
Lisäksi ostin perus Chic Barbien kun niitä todella halvalla sain mutta luovuin siitä kun seuralaiseni huomasi ettei ollut muistanut ostaa kaikkia tuliaisia. No, se nukke meni parempiin leikkeihin. Sen verran kuitenkin hyödyin että otin nukelta musta kengät ja hän sai Steffi loven kenkäpaketista pinkin sandaalit.

Lisäski ostin muutaman jatkojalostettavan jutun.
Primarkissa oli kolme paria vauvan sukkia 0.50e, niistä ajattelin väkästellä nukeille paitoja ja eurokaupan joulualesta ostin pienen kuusen hintaan 0.33e.

Matkan aikana posti oli tuonut paketin Kiinasta, josta tilasin nivelletyn vartalon nukeille.
Ihastuin joulukuun alussa löytämääni klooninukkeen, jolta sain vartalon vanhemmalle Teresalleni ja ebayn kovana käyttäjänä etsin sieltä vartaloita. Parilla eurolla sain tämän mutta valittevasti se ei ollutkaan väriltään sopiva vaikka aluksi (himmeässä valossa) niin ajattelinkin.

perjantai 15. tammikuuta 2016

nukkeja paketeissa.

nukkeostoksilla Berliinissä.

Berliini on alueena valtava joten siellä riittää paikkoja, joista nukkeja voi ostaa. Itse olin fiksu/tyhmä ja stalkkasin erästä Saksalaista nukkekerääjää, joten tiesin etukäteen muutamista alennuksista ja tarjonnasta. Joskin hän ei ole Berliinistä ja yllätyksekseni huomasin että tarjonta poikkeaa Berliinin ja muiden kaupunkien välillä.

Tässä kuitenkin listaa niistä kaupoista, joissa käytiin ja joista nukkeja ostin.
Real: Saksan "prisma" yllättävän hyvä nukkevalikoima, asusteissa ei. Täältä enimmäkseen nukkeja ostin sillä täällä oli hurjat alet.
Toys'r'us: Toys'r'usista kuvittelin löytäväni uusia asusteita ja fashionistoja mutta kumpaakaan ei ollut, hinnat huomattavasti halvemmat kuin Suomessa tai muualla Berliinissä.
Spiele max: Yllättävän suppea ja kallis, fashionistoja oli tarjouksessa mutta ei uusia lainkaan.
myToys: Tämäkin tuotti pettymyksen, isoja kauppoja mutta vähän ostettavaa. Kahdessa käytiin ja toisessa oli hauskasti myynnissa vain kahta fashionistaa Barbie ja Raquelle.
Karlstad, KaDeWe ja Galeria Kaufhof: Isot ostoskeskukset tarjoaa nukkeja sekä asusteita, ne ovat samanhintaisia kuin muuallakin eli niissä ei ole samanlaista isojen ostoskeskusten lisää kuin Suomessa. Joitakin edullisia tarjouksia.
Tk Maxx:Tk Maxxit on jänniä kauppoja ja niistä voi löytää superkivoja ja -halpoja löytöjä. Itse löysin sieltä Barbien pyörän neljällä eurolla ja toisessa ko kaupassa pyörittelin Barbie collectorsin Malibu Barbieta joka olisi  maksanut 15 euroa.

Saksassa kannatta muistaa että se on Steffi Loven kotimaa, joten niitä tuotteita saa siellä hyvinkin edullisesti ja Steffin jutut on aina kivaa vaihtelua Barbie tuotteisiin.