lauantai 29. elokuuta 2015

5 mustaa.

Viime viikolla sen innoittamana että sain uusia mustia kenkiä päätin ommella niihin sopivat pikkumustat. Oon ehkä kai obsessoitunut Barbie Basics 1. sarjasta, jossa oli 10 neitoa mustissa mekoissa kun näitä mustia mekkoja haluan aina vääntää nukeille.
Mutta tässä näitä nyt taas on, niitä piti olla yksi lisää mutta ompelin siitä liian kapean ja näin ollen siitä tuli vain hame eikä se päässyt kuvaan mukaan.

torstai 27. elokuuta 2015

uusia nukkeja, uusia naamoja.

Tänään yllättäen etuajassa saapui paketti Ameriikoista, päädyin tekemään muutaman nuken tilauksen pari viikkoa sitten kun huomasin että amazon.comissa oli nuket alessa, eikä postikulutkaan olleet täällä kertaa hävyttömän suuret.
Jos miettii että perus Fashionistasit maksaa täällä n.23 euroa ja Jenkeissä 10 dollaria ja niistä tulee vielä alennusta niin nehän suorastaan ilmaisia.
Heti kun 2015 fashionistojen promokuvat julkaistiin iskin silmäni tähän nimettömään, Desiree-kasvomuotilla tehtyyn, iso tukkaiseen blondiin. Desiree-muotti on sama jota käyttää fashionistojen tummaihoinen Nikki-nukke ja tämä on ensimmäinen vaaleaihoinen tällä muotilla tehty neito.
Tunnustan että tämä nukke on ihan puhtaasti heräte ostos, toisaalta en kadu sitä, sillä tummaihoiset nuket on aina lähellä sydäntä ja tällä nukella on kaiken lisäksi Goddess-kasvomuotti, jolla tehtyjä nukkeja mulla on vain yksi ennestään. Tämäkin on muuten nimetön lisä fashionistoissa.
Sitten on poikien vuoro. Varsinaisesti en tarvii näitä perus Kenejä tai Ryaneita koska niitä jo pari löytyy mutta jos jollekin tää on vielä epäselvää niin Kenit ja Ryanit on lähellä mun sydäntä ja siksi päätin tämänkin Raikkulin ostaa.
Siinä missä vuosi 2015 toi mukanaan Barbielle uusia tyttökavereita hirveän liudan niin Ken ei saanut uusia kavereita. Ainut (tähän asti) uusi Ken-mies on tämä Barbie rock 'n' royals-elokuvan Ken eli kaiketi prinssi Edmund.

Aloin tuossa miettimään että oishan se huikeaa jos Ken sais samalla tavalla uusia ystäviä kuin Barbiekin sai, ois kiva nähä tummaihoinen mies (joku muu kuin Steven kiitos), aasialainen mies ja Allankin vois tulla takasin... Ehkä pitää kerätä porukkaa ja kirjottaa Mattelille vetoomus asian puolesta.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

tumma, tulinen, vaalee ja viilee.

Maanantaina suhautettiin Lahteen kirpparikierrokselle kun ollaan nyt puhuttu siitä siskon kanssa koko kesä. Päivä oli mitä kaunein ja kirpparit yllätti iloisesti muutamalla löydöllään. 
Kirpputori kirkkikseltä löytyi vaalea kynitty nukke halpaan hintaan, itse nukke on turhake mutta sen mukana tuli kaikki alla olevat vaatteet, joten kannattava ostos.
Eurokirpparilla oli paljon turhaa ja aika nopeasti kiersin koko torin mutta sitten viimeisen rivin ensimmäisessä pöydässä oli pyykkisaavillinen nukkeja, siitä lähti mukaan vanhempi Kevin sekä movin' groovin' Christie. Samassa pöydässä olisi ollut myös ysäri ranta Ken mutta se oli hintaansa nähden tosi huonokuntoinen.
Vaalean leidin kanssa samassa pussukassa oli nämä vaatteet, joista suurin osa näytti olevan ihan Mattelin mallistoa.
Pelastusarmeijan kirpputorilta löytyi pussukka, jossa oli paljon turhaa sekä nämä Barbien kengät. Tuosta yksinäisestä hopeisesta ajattelin tehä koristeen nukketaloon. :)

torstai 20. elokuuta 2015

konjakkia ja kauniita naisia.

Eilen käytiin veljentytön kanssa kaupungilla pyörimässä ja kun oltiin saatu auto parkkiin ehdotin että mennään keskustan kauppoihin Fidan kautta. Fidalle oli tullut paljon uusia nukkeja, perusbarbeja sekä nämä kaksi.
Ensimmäisenä nostin käteeni tuon rantanuken eli Barbie ja merenneidon tarina 2 elokuvasta tuttu Merliah-nukke. Tällä nukella on sellainen taito että kun sen uittaa viileään veteen sen hiuksiin tulee pinkkejä raitoja ja vatsaan ilmestyy tatuointi, kuitenkin taas hassua tää Mattelin maailma: nukella on liimapää ja nehän innostuu kun nuken päätä kastelee eli tukka oli sen mukainen Kolme pesua ja talkki kuitenkin taltutti sen.
Toinen nukke, jonka ostin on Simban princess-sarjan Pocahontas, jostain vuosian takaa. Tukka tällä leidillä on hirveässä takussa mutta sain sen harjailtua.
Lisäksi kaivoin ilmaislaatikosta tämän hienon avaimenperä konjakkipullon, joka on täydellisen kokoinen nukketalon äijäluolaan.

lauantai 15. elokuuta 2015

chica latina.

Viime viikolla kun olin itse katselemassa kanaaleja niin postimies oli tuonut mulle paketin Briteistä, loogisesti sitten voin vasta nyt esitellä sen sisällön.
Paketissa oli nettikaupasta pintsizedpeople tilaamani S.I.S.-nukke sekä asustepaketteja.
Siitä asti kun oon tiennyt So In Style-sarjan olemassa olosta, oon ollut ihastunut tähän Marisa-nimiseen sarjan ainoaan latinonukkeen. Nyt sitten pitkän ja hartaan mietinnän jälkeen päätin hänet ostaa.
Asustepaketeista vain tuo soitin setti oli vanha tuttu muut näin ensimmäistä kertaa.
Asustesetit nukkejen päällä ja alta löytyy kuvia niin uusien kuin aiemmin asustepakettien kengistä.
Alkuun olin aika skeptinen kuin luin että Barbeille tulee lättäjalat mutta nyt oon ihan iloinen että näin kävi tai kivaa on että Mattel kantaa huolen siitä että noilla lätysköille on myös kenkiä tarjolla.

nukkeostoksia Venetsiasta.

Venetsia ei ole mikään nukkeostajan mekka, kaupungista löytyy kyllä useita pieniä kauppoja joissa myydään leluja myös nukkeja mutta niillä on sitten hintaakin. Klooninuket (sellaiset halvat, joita saa eurokaupoista eurolla) ovat noin 8 euroa, Steffit noin 12 eurosta ylöspäin, leikkiBarbiet noin 20 euroa tai vielä enemmän ja yhdessä putiikissa näin jopa collectors Red carpet-nukkeja hintaan 89,90e. 

Mutta ei kannata masentua sillä kyllähän nukkeja etsivä osaa pitää silmänsä auki. Itse löysin pienestä kodinhoitotuotteita ja pesuaineita myyvästä minimarketista leluluhyllyn, joka myi Steffi loveja.
Nämä kaksi herraa tarttui sieltä mukaan, normaalihintaisina nämä olisivat ollet 10,90e mutta molempiin oli isketty lappu -20% alla cassa eli nuket oli melkein ilmaisia. :D
Matkan kolmantena päivänä käytiin Mestressä shoppailemassa isossa ostoskeskuksessa Coin, tosin itse Coinissa ei ollut lainkaan leluja myynnissä mutta sen lähellä oli lelukauppa Artusi, jossa oli yllättävän hyvä nukkevalokoima. Hinnaltaan nämä olivat n. 6 euroa Suomen hintoja halvempia Fashionistaseja mutta näitä en ole vielä Suomessa nähnyt enkä kyllä noissa nettilelukaupoissakaan, joissa olen kiertänyt. Asusteet ja vaatesetit olivaat tuolla kaupassa ihan yhtä hinnakkaita kuin Suomessakin.
 Kaikki tuliaisnuket ilman paketteja.
Lisäksi Venetsiassa joka ikisen kadun varrella ja kulmassa on putiikkeja, jotka myy erilaisia naamioita joka makuun. Itse ostin tämän nukketalon seinälle hintaan euro.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

hei, sä et oo aito!

Perjantain kirppari käynti osottautui hedelmälliseksi, kerrankin löytyi hyväkuntoisia vanhoja nukkeja. Ei sentään aitoja Barbeja mutta sentään Petra.
Kierrätyskeskuksen ompelu/askartelu hyllystä löytyi kalju leidi eli Barbie fashion queen nuken kopio ja lelulaatikon pohjalta bongasin pään, jonka niska kertoi hänen olevan Petra.
Toisessa leidissä ei ollut lainkaan merkintöjä, enkä löytänyt googlen avulla hänestä mitään tietoja.

Kolmas nukke kuvassa on lauantainen ostos, halusin hankkia tuolle päälle vartalon ja muistin että fidalla oli myynnissä vanha nukke, jonka huulipunat olivat levinneet ympäri naamaa, Nukke on kuitenkin muuten hyvässä kunnossa ja ihonväri sopii tuohon päähän.

Huomenna lähden Italiaan ja voi olla että sieltä tulee katseltua uusia nukkeja :) jos löytyy sellainen kauppa.

perjantai 7. elokuuta 2015

monta miestä ja Nichelle, ma belle.

Tiistaina sain  paketin, jota olinkin jo hieman odotellut. Paketissa oli nimittäin ebaysta tekemäni ostokset ja vaikka molemmat olivatkin vähän ex tempore-ostoksia niin odotin niiden silti saapuvan.
Vasemmalla on David Tennant-nukke eli kymmenes Doctor Who, ja oikean puoleinen herra on täysi mysteeri mies, hänestä ei löydy mitään tietoja netin maailmasta eikä se auta asiaa että ainoa tuntomerkki nuken alkuperästä on niskan TW-leima. Hän on kuitenkin komea mies ja tervetullut anonyyminäkin. Heidän takanaan on kylpyamme, joka tuli tuon tuntemattoman mukana, joskin se on liian iso ja väärän mallinen miun nukketaloon.

Eilinen kirpparikierroskin tuotti jonkin verran tulosta, oikeastaan sain kaksikin sellaista nukkea joita oon himoinnut jo kauan.
Pöyrähdin paikallisella pikku-Fidalla ja huomasin että nukkelaatikkoon oli tullut vaikka mitä uutta, lähinnä vanhempia perusbarbeja mutta myös bow tie Paul eli Sindyn poikaystävä johon iskin näppini heti ja kun kaivelin laatikkoa sen pohjalta näkyi tumma sääri joka osottautui generation girl-sarjan dance party Nichelleksi. Kuten oon monta kertaa jo todennut että generation girl-sarja ja erityisesti Nichelle ovat suuria suosikkejani barbie historiassa.

lauantai 1. elokuuta 2015

lieden lämpöön.

Viime viikolla tuli taas tehtyä ompelutöitä nukketaloon, tarkemmin sanottuna sinne nukketalon uuteen osaan jote ei edes vielä oo.
 Ompelin tälle tulevalle terassille kaksi lattiatyynyä kulta- ja hopeasäikeisistä kankaista.
Ristiinan kirpparilta tein löydön nukketaloa ajatellen, alunperin tuikkukippona ollut asia josta saa varmasti helpolla pienellä tuunauksella takan  tai grillin nukketaloon.